Uratarinat

Anna Vehnämaa
RPA-kehittäjä

Ostoreskontrasta ohjelmistorobotiikan kehittäjäksi

Anna Vehnämaa on toiminut Certian Vaasan toimipisteessä RPA-kehittäjänä (=Robotic Process Automation) vuodesta 2019. Hän työskentelee järjestelmäautomaatiotiimissä, jonka muut jäsenet työskentelevät Joensuussa. Anna aloitti Certialla kiireapulaisena Vaasaan muutettuaan vuonna 2010. Tämän jälkeen hänelle on kertynyt monipuolista kokemusta taloushallinnon palvelutuotannosta. Hän on ollut mm. järjestelmien pääkäyttäjänä, sähköistänyt toimintoja ja kehittänyt mm. robottien avulla tehtäviä maksuajoja. Annalle oli heti alusta asti selvää, että hän haluaisi hyödyntää IT-osaamistaan taloushallinnon palveluiden kehittämisessä.

—Kun kuulin, että ensimmäinen robottimme valmistui taloushallinnon avuksi, oivalsin heti, että ohjelmistorobotiikka on se juttu, mihin haluan keskittyä. Ohjelmistorobotiikassa voisin hyödyntää sopivasti ohjelmointitaustaani, prosessien tuntemusta ja työkokemustani Certian eri tehtävissä. Toiveeni kuultiin ja pääsin mukaan kehittämistiimiin, Anna Vehnämaa sanoo.

Tulkkina ihmisen ja robotin välillä

Prosessien automatisointi ohjelmistorobotiikan avulla vaatii kehittäjältä ohjelmointitaitojen lisäksi sitkeyttä, loogista päättelykykyä ja tarkkuutta – mutta myöskin keskeneräisyyden sietämistä. Jokaisesta prosessin vaiheesta on oltava selvillä ennen kuin sen voi ohjelmoida robotin tehtäväksi, joten nopeasta omaksumistaidosta ja kokonaisuuden hahmottamiskyvystä on etua.

—Aiemmasta työkokemuksesta taloushallinnon eri prosessien parissa on tässä työssä valtava hyöty. Kun käyttäjäkunta on useita tuhansia ihmisiä, keskeneräisiä töitä ei voida laittaa eteenpäin vaan kaiken pitää toimia moitteettomasti. Asioita selvitellessä myös oman organisaation ihmisten tunteminen tuo työhön aikasäästöjä. Kun tietää heti keneltä kysyä, asiat saa eteenpäin nopeammassa tahdissa.

Certian rajattu asiakaskohderyhmä on kehitystyössä suuri etu. Certiassa on opittu tuntemaan asiakkaiden tarpeet ja toimintatavat hyvin, mikä auttaa kehittämään juuri tätä asiakasryhmää eniten hyödyttäviä palveluita. Kun kehitystyötä voidaan tehdä pitkäjänteisesti, se palvelee kokonaisuutta ja käyttäjiä koko ajan paremmin. RPA-kehittäjän tehtävänä onkin toimia tulkkina ihmisten ja robottien välillä ja luoda sellaisia ratkaisuja, joiden logiikka toimii ihmisen tavoin, mutta robotin suorituskyvyllä.

Nautin ongelmanratkaisusta ja olen suorastaan liekeissä, kun eteeni tuodaan kehitystarve ja saan olla mukana miettimässä, miten se ratkaistaan. On selvää, että ratkaisujen löytäminen ei aina tapahdu hetkessä, mutta sitkeän tiimityön ansiosta olemme saaneet hienoja tuloksia aikaan.

Työpaikka, jossa hyvinvoinnista pidetään huolta

Certialla työhyvinvoinnin edistäminen ei jää pelkäksi sananhelinäksi, vaan se konkretisoituu sekä johtamisessa että työntekijöiden arjessa. Esimiehet ovat hyvin tavoitettavissa ja luottavat tiimiensä ja työntekijöidensä osaamiseen.

—Meillä johdetaan työtä varmasti ja selkeästi ja työntekijöille välittyy aidosti tunne siitä, että hyvinvoinnistamme pidetään huolta. Perhe-elämää arvostetaan ja joustoa löytyy lapsiperheiden arjen ja myös muiden elämänkaaren vaiheisiin.

Ohjelmistorobotiikan kehittäjän työ on jatkuvaa oppimista ja uuden omaksumista. Koko ala kehittyy hurjaa vauhtia ja on inhimillistä, että välillä usko omaan osaamiseen voi horjua. Tällöin esimiesten ja tiimin tuki on erityisen tärkeää.

—Myönteinen ilmapiiri ja johdon tuki rohkaisee kokeilemaan uusia ratkaisuja. Oppimiseen annetaan tilaa ja mahdollisuuksia. Työssä viihtymiseen on Certialla panostettu paljon ja se on varmasti yksi iso syy, miksi meillä viihdytään.

Kiinnostaisiko sinua työskennellä Certiassa? Lue lisää työpaikoistamme ja tutustu hakuohjeisiimme täällä.