Uutiset

Suomalainen inhouse-yhtiö seisoo vankasti yhteisen edun puolella

Certialle automaatio- ja järjestelmäkehitys, talous-, palkka- ja matkahallinnon sekä tapahtumapalveluiden tuottaminen ja prosessien kustannustehokkuuden kehittäminen ovat ydinliiketoimintaa. Asiakaskohderyhmä on rajattu yliopistoihin ja korkeakouluihin ja Certia keskittyy nimenomaan tämän toimialan auttamiseen ja kehittämiseen. Asioita viedään eteenpäin yhteistyökumppanin roolissa, jossa kokonaisuutta tarkastellaan aina kustannustehokkuuden, sujuvuuden ja käyttäjäkokemuksen näkökulmasta. Certia on kerännyt vuosien varrella yritykseensä osaajajoukon, joka toimii tällä hetkellä sitoutuneesti näiden tavoitteiden eteen.

—Osaamisen kehittäminen ja osaajien rekrytointi ei ole helppoa. Hyvistä tekijöistä on aina pulaa ja pelkästään osaamispääoman kehittäminen toimialalle, mikä on säädelty ja eroaa yritysten toiminnasta, voi olla useita vuosia kestävä prosessi. Samalla yrityksen pitää kyetä sitouttamaan ja motivoimaan henkilöstö yhteisten tavoitteiden eteen. Kun tässä onnistutaan, inhouse-yhtiöllä on mahdollisuus ylläpitää hyvää palvelutasoa ja tehdä samalla myös kehitystyötä. Tuottava kehittäminen syntyy pitkänsitkeästä tekemisestä, kokonaisuuden ymmärtämisestä ja ennen kaikkea osaamisesta ja tiiviistä luottamukseen pohjaavasta asiakasyhteistyöstä. Olemme ylpeitä, että olemme kyenneet yhteistyössä asiakkaiden kanssa tuottamaan asiakasomistajille merkittävää hyötyä alentuneen kustannustason kautta kuitenkin niin, että laadukas toiminta on keskiössä, toimitusjohtaja Ulla Laalo kertoo.

Tarkasti säädelty toimiala vaatii Inhouse-kumppanilta erityisosaamista

Korkeakoulujen ja yliopistojen toiminta ja rahoitus on säädeltyä. Lisäksi korkeakoulujen sisäinen kulttuuri ja johtaminen eroaa merkittävästi yritysten tavasta toimia. Tämä edellyttää yhteistyökumppanilta laajaa asiantuntemusta toiminnan erityispiirteistä.

Asiantuntemusta tarvitaan itse peruspalvelujen tuottamisessa, mutta erityisesti sitä tarvitaan silloin, kun tehdään kilpailutusta tai kehitetään prosesseja ja uusia ratkaisuja toimialalle. Säädelty toimiala tarkoittaa sitä, että millään perusjärjestelmillä ei suoraan voida tuottaa palveluja, vaan järjestelmät on kehitetty palvelemaan juuri korkeakoulujen vaateita.

—Koska markkinoilla ei ole toimialan tarpeisiin valmiita ratkaisuja, järjestelmiä joudutaan räätälöimään. Valitettava puoli räätälöinnissä on se, että itse räätälöinnin lisäksi myös ylläpito on kallista. Inhouse-rakenteessa voimme kuitenkin jakaa nämä kustannukset ja jatkokehityskustannukset kaikkien asiakkaiden kesken. Mikäli hallituksen kaavailema inhouse-säädös hajottaa markkinan, syntynee tilanne, että toimintaa tukevia järjestelmiä ei ole ja korkeakoulut ottavat harppauksen taaksepäin joutuessaan tekemään paljon manuaalisesti asioista tai satsaamaan rahaa ja henkilöstöä merkittävästi enemmän järjestelmiin. Tämä ei puolestaan kyllä ole veronmaksajien järkevää rahankäyttöä, Laalo toteaa.

Inhouse-yhtiö kantaa osan vastuusta ja tulouttaa tuotot asiakasomistajille

—Inhouse-keskustelussa on hyvä muistaa myös se, että asiakasomistajat hyötyvät aidosti itse syntyvästä mahdollisesta positiivisesta tuloksesta. Tuotot eivät mene siis ulkopuolisille sijoittajille, jotka valitettavan usein ovat ulkomaalaisia. Certian tapauksessa tehostuksesta saavutetut eurot joko siirretään hintoihin alennuksina tai yhtiö tekee asiakkaitten käyttöön investointeja. Hintamme eivät sisällä katetta toisin kuin ulkopuolisen yhtiön hinnat. Kykenemme taloudellisesti ns. katteettomaan toimintaan siksi, että olemme yhdessä omistaja-asiakkaiden kanssa sopineet riskinhallintamallista. Tämä tarkoittaa sitä, että voimme toimia kevyemmällä hallinnollisella dokumentaatiolla ja emme hinnoittele riskejä hintoihin, vaan riski jaetaan asiakkaiden kanssa. Näinhän ulkopuolisen toimijan kanssa ei voi eikä kuulukaan toimia.

Varsin usein kuulen tehottomuuden ja Inhouse-yhtiön sanoina samassa lauseessa. On varmasti rakenteita, missä inhouse-yhtiöt eivät toimi syystä tai toisesta kustannustehokkaasti. Itse kyllä puolustan rakennetta toimialalla, missä joudutaan tekemään isoja järjestelmäinvestointeja ja toimintaa ohjaa säätely. Olen kysynyt mm. isoilta tilitoimistoilta, miten te kykenisitte tekemään tämän edullisemmin? Meillähän on sama työehtosopimus, matala hallinto emmekä tee katetta emmekä hinnoittele riskiä hintaan. Lisäksi mahdollinen uudistus hajottaa toimialan volyymin, jolloin automaation istuttaminen ja etenkin tämän tyyppinen järjestelmäkehitys on kalliimpaa tai sitä ei edes kannata tehdä, Laalo jatkaa.

Suomalaisen koulutuksen etu edellä ” Tekoja ja sujuvuutta alansa huipuille.”

Certian brändissä näkyy ja kuuluu vahvasti viesti, joka puhuu suomalaisen koulutuksen ja tutkimuksen puolesta. Tämä ydinviesti on tehty jo vuosia sitten ja kokoaa ydinajatuksen selkeästi johdetun ja järkevästi toimivan inhouse-yhtiön toiminnasta:

Meidän reseptimme huipun saavuttamiseen on pitkäjänteinen ja luottamukseen pohjaava yhteistyö. Me olemme läsnä asiakkaan arjessa joka päivä ja etenkin silloin, kun tarve on suurin. Olemme valmiita ottamaan osaltamme vastuun muutoksesta, koska meidän mielestämme sivistys, tutkimus ja kehitys on sen arvoista.”