Certia on ostanut turkulaisen Aboa kongressi- ja tapahtumapalvelut Oy:n koko osakekannan. Ostettavan yrityksen nykyiset pääomistajat ovat myös Certian omistajia. Oston myötä Certia vahvistaa rooliaan yliopistojen ja korkeakoulujen tukipalveluiden tuottajana ja tarjoaa Aboalle vakaan toiminta-alustan omien ammattilaistensa ja monipuolisen omistajaverkostonsa kautta.
– Tarjoamme asiakkaillemme matkapalveluita jo nyt, joten kongressi- ja tapahtumapalvelut istuvat hyvin palveluvalikoimaamme. Tämä on Certialle strategisesti luonnollinen askel kohti tiiviimpää kumppanuutta asiakkaidemme kanssa, toteaa Certian hallituksen puheenjohtaja Siru Helminen.
Aboa kongressi- ja tapahtumapalvelut Oy on yksi Suomen johtavista tiede- ja koulutusalan kongressi- ja tapahtumatoimistoista, jonka suurimpina omistajina olivat Turun yliopiston holdingyhtiö UTU Holding Oy, Åbo Akademi ja Turun kaupunki. Yrityskaupan tavoitteena on kasvattaa Aboan liiketoiminta kymmenkertaiseksi laajentamalla tapahtuma- ja kongressipalveluiden tarjonta Certian asiakaskunnalle ympäri Suomea. Tavoitteena on, että paikalliset palveluntuottajat ja organisaatiot pääsevät mukaan tapahtumien toteuttamiseen.
Tiedeyhteisöille järjestettävät tapahtumat ovat tärkeässä roolissa koko Suomen kehittymisen ja menestymisen kannalta. Tapahtumat ovat lähes poikkeuksetta kansainvälisiä tilaisuuksia, joihin saapuu osallistujia ympäri maailman. Toimitusjohtaja Ulla Laalon mukaan tämän tyyppisten tapahtumien järjestäminen vaatii näkemystä, vahvaa kokemusta ja eritysosaamista. Myös teknologisten ratkaisujen merkitys kasvaa tulevaisuudessa toimialalla.
Aboan ydinosaamista on järjestää tapahtumia, jotka palvelevat nimenomaan tiedeyhteisöjen tarpeita. Kestävän kokouskonseptin mukaisesti tapahtumia järjestetään myös virtuaali- ja hybridimuotoisina. Aboan johtaja Gunilla Sjöbergin mukaan Certian osallisuus mahdollistaa yrityksen kasvun, palvelujen ja toiminnan kehittämisen sekä yhteistyöverkoston kasvattamisen.
– Olemme erityisen iloisia siitä, että voimme jatkossa panostaa entistä enemmän palvelujen kehittämiseen tiedeyhteisöjen hyväksi. Aboan päämääränä on yhdistää ihmiset ja teknologia sekä luoda vaikuttavia tapahtumakokemuksia ja -elämyksiä vastuullisesti. Pyrimme omalla toiminnallamme nostamaan tiedekonferenssien merkitystä ja vaikuttavuutta.
Certia on in-house-yhtiö, joka tarjoaa korkeakouluille mm. talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita. Certian toimipisteet sijaitsevat Vaasassa, Joensuussa ja Tampereella. Certia työllistää n. 150 henkilöä, ja sen liikevaihto vuonna 2021 oli 10,1 milj. €
Aboa kongressi- ja tapahtumapalvelut Oy on kongressi- ja tapahtumatoimisto, joka tarjoaa asiakkailleen kattavan valikoiman tapahtumapalveluita aina konseptoinnista raportointiin asti. Aboa työllistää vakituisesti neljä henkilöä. Yrityksen liikevaihto vuonna 2021 oli 373 000 €.
Lisätiedot ja kyselyt:
Ulla Laalo
Toimitusjohtaja, Certia Oy
040 7255 174
ulla.laalo@certia.fi
www.certia.fi