Uutiset

Certialla vietettiin 22.11. “Lapset mukaan töihin” -päivää

Certian kaikissa toimipisteissä vietettiin 22.11. kansallista “Lapset mukaan töihin päivää!”
Jokaiseen Certian toimipisteeseen eri puolille Suomea saapui eri ikäisiä lapsia tutustumaan oman vanhempansa tai isovanhempansa työpaikkaan. Lapsille oli järjestetty omaa ohjelmaa ja esimerkiksi
Vaasassa lapset pääsivät tervehtimään jopa ihka oikeaa papukaijaa, jonka omistaja on yksi Certian työntekijöistä.

“Äiti, täällä on heijastin – eläköön!”

Ohjelma sisälsi mm. terveellistä välipalaa, piirtelyä Certian taukotilassa ja Jalo-papukaijan vierailun Vaasassa. Lähtiessä lapset saivat mukaansa yllätyspussin, josta löytyi Certian heijastin, hauska kynä ja karkkiherkkuja. Yksi pienistä vierailijoista totesikin riemuissaan ” Äiti, äiti, ÄITIIII!!! Täällä on heijastin! ELÄKÖÖN! 
Certiassa Lapset mukaan töihin päivää vietettiin jo neljättä kertaa, edellisen kerran sitä vietettiin ennen koronapandemiaa. Vanhemmilta on tullut palautetta, että lapset kovasti odottavat pääsevänsä uudelleen vierailemaan Certiassa.

Teemapäivä on osa marraskuussa vietettyä Lapsen oikeuksien viikkoa

Kansallista Lapset mukaan töihin -päivää vietetään tänä vuonna jo seitsemättä kertaa. Ensimmäisen päivän teemapäivä järjestettiin vuonna 2016 ja sen järjestäminen aloitettiin uudestaan koronapandemian jälkeen vuonna 2022. Viime vuonna tapahtumaan ilmoittautui 1038 työpaikkaa. Palautteen perusteella Lapset mukaan töihin -päivä on monella työpaikalla vuoden odotetuin työpäivä. Lapset mukaan töihin -päivä 2024 kutsuu osallisuuteen – Lapsenoikeudet.fi

Katso lisää kuvia somekanavistamme täältä:

Facebook Instagram